Dokumentti alkaa leikkauksella, jossa Kena katsoo itseään sessiossa ja sanoo ääneen sen, minkä jokainen skeittari on joskus miettinyt hiljaa: "Ai vittu miks mä teen noin? Mitä vittua mä teen?"

Se on rehellinen aloitus. Ei hehkutusta, ei kohokohtia — vaan se hetki kun laudan päällä ei mene hyvin ja silti on pakko jatkaa.

Skeittaus menee kaiken edelle — ja se on ollut hinta

Kena ei kierrä sitä: skeittaaminen on syönyt muuta elämää. Suhteet on kaatunut sen takia, asiat ois menneet toisinkin. Hän sanoo sen suoraan, ilman dramatiikkaa.

"Skeittämistä on vaikea tinkki, se menee aika paljon kaiken edelle. Ei se tarkoita, että ne muut asiat ois mulle tärkeitä — totta kai ne on. Kyllä sitä joskus se skeittaus ois mennyt työnkin edelle, koulun edelle. Vähän aikaa meni niin paljon kaiken edelle, ettei sitä ees miettinyt."

Kolmekymmentä vuotta. Aloitti 1987, ja viime kesänä tuli täyteen.

Escape ja lastauslaituri

Dokumentin sessiot on kuvattu Hirkkajärven parkilla — tunnetaan myös nimellä Escape. Kena käy läpi mitä se paikka on merkinnyt: betonit, kulmat, suihin jotka aikoinaan olivat kunnossa. Skatestopparit tulivat reunoihin ja se muutti meiningissä.

Toinen tärkeä paikka on lastauslaituri — katettu, sujan lähellä, auki talvisinkin. "Ensimmäinen ja viimeinen paikka, missä skeitattiin yleensä sitten" — kevään ja syksyn kotibase, kun ulkona ei muuten pystynyt.

Se on pelastanut monelta pahalta

Tässä kohtaa dokumentti menee syvemmälle. Kena kertoo, missä hän on kasvanut: seuduilla joita hän kutsuu semi-ghettoksi. Monet kaverit ovat lähteneet teille, joista ei ole ollut paluuta. Monet eivät ole enää hengissä.

"Kyllä mä luulen, että se on pelastanut muut monelta pahalta. Ei ole ryhtynyt sitten tommosia typeritouhuja."

Se on lausuttu ilman ylidramatiikkaa, osana muuta puhetta. Siksi se jää.

"Menkää töihin"

Kena on tottunut kuulemaan sen. Aikuiset jotka näkevät laudan alla jäbän ja sanoo heti: leikkii lasten leluilla, kolistelee muiden pihoilla, menisi töihin.

Hän ei raivo sen takia. Hän arvelee, että siinä on jotain kateutta — ihmisillä, joilla ei itsellä ole mahdollisuutta tehdä sitä mitä haluaa. Nyt kun skeittaus menee olympialaisiin, yleinen hyväksyntä on tullut. Mutta Kena on skeitannut myös silloin, kun mitään hyväksyntää ei ollut.

Meditaatiota laudan päällä

Kun Kena kuvaa miksi skeitata edelleen kolmenkympin jälkeen, molemmat polvet leikattuina ja kroppa siinä kunnossa kuin se on — hän päätyy sanaan meditatiivinen.

"Siinä pystyy just keskittyä siihen itseen. Meditatiivista jopa. Onko se nyt sitten terapia? Onhan se tietyllä tavalla — se on juuri sitä. Sellaista mielekästä tekemistä, millä ei tarvitse murrehtia muusta."

Ja sen kun lakkaa: huomaa heti. "Kun sitä on tekemättä, niin kyllä mä huomaan, että se ei minun mieleen laadulla ole hyvä."

Vapaus itse määritellä

Kena nostaa esiin yhden asian, joka erottaa skeittauksen useimmista muista lajeista: ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä se. Ei ole sääntöä siitä miten flipin pitää näyttää tai miten grindin laskeutumisen. Voit määritellä itse mikä on hyvää.

"Skeleksessä ei mun mielestä olisi semmoisia määritelmiä, normeja. Se sääntöisyys — hienoa onkin tämä vapaus. Itse saa määritellä mitä se on ja päättää milloin tehdä ja mitä."

Ja helpoinkin temppu voi tuntua tosi hyvältä. Se riittää.

Niin kauan kun kävelee

Dokumentti loppuu yksinkertaisesti. Kena sanoo sen, mitä hän sanoo: "Mä rakastan skeittausta ja mä tosiaan tuun tekemään sitä niin kauan. Kun mä oon tolpillani pysynyt, niin kauan kun mä kävelen, niin kauan mä skeittaan."

225 000 ihmistä katsoi tämän. 327 jätti kommentin. Joku kirjoitti kuusi vuotta sitten "you've earned thrasher huppari -pass" — ja sai 304 tykkäystä.

Se on yhteisön tapa sanoa: tää on oikea.

Lähde: Bassoradio / YouTube — 30 vuotta laudalla (2017)