Chris Sterling pisti pystyyn Instagram-tilin The Past Participle johon hän on kerännyt tuhansia valokuvia tavallisista skeittaajista 1980-luvun alusta vuoteen 1992. Ei sponsoreita, ei huippuskeittareita — pelkästään tavallisia tyyppejä parkkipihoilla, kotitekoisilla rampeilla ja kaupungin betonisolmuissa.

Aikaikkuna on tarkkaan valittu. Seitsemänkymmentäluvun puisto-buumi oli jo laantunut ja yhdeksänkymmentäluvun alussa skeittaus alkoi hitaasti nousta marginaalista. Välissä oleva vuosikymmen oli skeittauksen todellisin outsider-kausi: scene oli pieni, halveksittu ja täysin omavoimainen. Ei sosiaalista mediaa, ei YouTube-tutoriaaleja, ei skeittitarvikkeita Gigantissa.

Sterling kuvaa aikakauden ilmapiiriä suoraan: skeittaajia kohdeltiin huonosti. Ohiajavista autoista heitettiin tavaroita, huudeltiin ja yleisesti katsottiin alaspäin. Spotille pääseminen vaati omaa selvittelyä — piti kuulla juoruista paikallisesta rampista tai rakentaa itse. Se kehitti tiiviin paikallisyhteisön jonka yhdisti yhteinen palo eikä mikään muu.

Arkiston yllättävin sivuvaikutus on ihmisten löytyminen toisistaan vuosikymmenien jälkeen. Kun kuvissa ei ole tietoa henkilöistä, seuraajat alkavat tunnistaa tuttujaan kommenteissa. Näistä tunnistuksista on syntynyt yhteydenottoja ihmisten välillä jotka eivät olleet puhuneet kahteenkymmeneen vuoteen.

Sterling sanoo suoraan ettei usko 80-luvun olleen parempi kuin nykyajan. Arkiston tarkoitus ei ole nostalgia vaan historiallinen dokumentaatio. Valtavirtalehdistö kirjoitti silloin lähinnä sponsoroiduista tähdistä — nämä kuvat täyttävät aukon joka muuten jäisi tyhjäksi. Tavallinen skeittari ei päässyt lehtiin, mutta hänen tarinansa on yhtä totta.

The Past Participle on muistutus siitä, minkälainen alakulttuuri skeittaus oikeasti oli ennen kuin se löydettiin uudelleen. Ei glamouria, ei kansainvälisiä kilpailuja — vaan pieniä sessioita, epämääräisiä ramppeja ja porukka joka löysi toisensa silloin kun yhteisöjä ei rakennettu algoritmeilla.

Lähde: Jenkem Magazine