Nolla.net TV:n Tempputohtori otti marraskuussa 2020 työn alle tre flipin. Näyttäjänä on tuottaja Harri Puupponen, ja koko oppitunti mahtuu reiluun kuuteen minuuttiin.
Ensin vähän historiaa. Tohtorin mukaan tempun keksi Rodney Mullen vuonna 1983. "Kova jätkä kuitenkin", tohtori kuittaa. Harrista kerrotaan, että hänet tunnetaan tre flipistä tail gräbin kanssa. Tällä kertaa mennään ilman gräbiä.
Stanssi
Etujalka menee kuin kickflipissä, varpaat pulttien kohdalle. Takajalka hakeutuu teilin taskuun niin, että varpaat ovat teilin reunan yli ja yrittävät vähän tarttua siihen. Jalat ovat laudan vastakkaisilla reunoilla, joten asento on tukeva.
Takajalka tekee työn
Teili painetaan alas, pop, ja takajalalla vipataan kovaa. Jos etujalka ei koske lautaan ollenkaan, lauta pyörii väärään suuntaan ja tuloksena on pressure flip. Kun etujalalla pitää painetta ja täppää, flippi lähtee samaan suuntaan kuin kickflipissä.
"Se trefflippi tehdään suurimmaksi osaksi takajalalla. Etujalka ei siinä paljon mitään tee", tohtori sanoo. Tuntuma pitää silti olla koko ajan.
Kun lauta on pyörinyt noin kolme neljäsosaa, jalat alkavat ottaa sitä kiinni.
Hyppää vähän eteen
Tässä kohtaa moni jää junnaamaan flätille. Kun takajalka vippaa laudan pyörimään, lauta siirtyy tohtorin mukaan 20–30 senttiä eteenpäin. Paikallaan hyppäämällä ei siis ländää samaan kohtaan. Kickflipissä hypätään vähän taaksepäin, tre flipissä vähän eteenpäin.
Mieluummin vajaa kuin yli
Tavoite on tasan 360 astetta ja pulteille alas. Liian vähän pyörinyt lauta on helpompi kääntää kiinni kuin yli mennyt. Ennen tre flipiä kannattaa tohtorin mukaan osata pop shove-it ja kickflip, ehkä myös varial flip.
Vaikein osa on tasapaino: pitää pysyä pystyssä ja hypätä samalla, kun lauta lähtee pyörimään kovaa. Ajoitus ratkaisee, kuten kaikissa flipeissä.
Ja jos ensimmäiset päällepääsyt tulevat ilman kiinniottoa ilmassa, se on tohtorin mukaan normaalia. Kiinniotto tulee ajan kanssa. Kovempi pop nostaa lautaa korkeammalle, ja se vaatii sitten kontrollia.
Koko jakso Nolla.net TV:n YouTube-kanavalla: Tempputohtori: tre flip.
Keskustelu tästä jutusta
Ole ensimmäinen, joka kommentoi.