Aluksi tähän haluaisin sanoa, - ikään kuin johdantona - että tämänkertainen kamaesittely paukahti kehiin juuri samana päivänä, kun etelässä satoi ensimmäistä kertaa lunta. Talveen onkin nyt hyvä varustautua uudella roinalla, kuten esimerkiksi Trapin laudalla taikkapa World Industriesin kengillä - eikä hinta todellakaan ole este.
Nolla.net toivottaa hyvää talven alkua sekä hyviä lautailukelejä.
Trap - dekit
Dekkejä poikkeaa ainakin nyt syksyllä hirmuisesti. Syitä tähän ovat kylmyys ja se, että syksyisin pyritään viimeistään kaikki temput päälle, mitä on koko vuosi hiottu.
www.trapskateboards.de
World Industries - kengät
(Klikkaamalla kuvaa näet sen isompana.)
|
|
|
|
Nolla.net vastaanotti 3 paria kenkiä kamaesittelyyn tunnetulta World
Industries -merkiltä. Lähes kaikki ovat varmasti törmänneet ko. merkkiin,
mutta nämä kengät ovat monelle täysin uusi juttu. Ensimmäinen mallisto on
Suomessakin jo kaupoissa, ja näitä kenkiä voikin käydä katsomassa monesta
eri kaupasta.
Saimme kolme erilaista mallia esittelyyn mallinimillä Split, Swipe, ja Big
League. Kävimme kaikki kolme eri mallia läpi ja niistä seuraavassa vähän
juttua.
Split on tällä hetkellä Worldin kenkämalliston lippulaiva, ja se onkin
suunnattu kestävän olliepadin ja nauhasuojien kera suoraan paljon
skeittaavalle. Ilmatyynyt ovat jätetty pois mutta silti kantapäässä löytyy
pehmeyttä ländäyksiin. Koska hinta jähmettyy lukemaan 545,- on tämä kenkä
suhteellisen edullinen hyvää skedekenkää etsivälle. Värit erityisesti ja
ulkonäkö miellyttivät kyseisessä kengässä jutun kirjoittajaa.
Swipe on hieman edellisen kengän sisarmalli, ja kimalteleva hopea voisikin
tehdä tästä värivaihtoehdosta enemmän tytöille suunnatut mallit. Myös näissä
kengissä on huomioitu olliet sekä nauhansuojilla nauha-ahne grippi. Pohja on
sama kuin edellisessä kengässä, eikä hintakaan (495,-) hirveästi eroa
velimalliin.
Big League onkin uuden ja tervetulleen tyylisuunnan kenkä. Otetaan huomioon
pienet ja aloittelevat skeittaajat, ja heidän vanhempien rahapussit.
Ominaisuudet voivat ehkä vähän jäädä merkin kalliimmista malleista, mutta
varmasti riittävät junnuille hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan (375,-).
Seuraavan sukupolven World -kengät ovat jo oven takana, ja keväällä pääsemme
ihmettelemään seuraavaa sukupolvea. Kiitämme Worldiä ja Keskusta
osallistumisesta Nolla.netin toimintaan.
www.worldindustries.com
www.keskus.cc